Hämähäkki oli kutonut verkkonsa ikkunasyvennyksen ylänurkkaan. Pokan ja karmin väleistä puhalsi kylmä tuuli. Seitin päässä keinui muumioitu kärpänen. Pirinen makaili refloissaan vällyjen alla Aleksis Kiven kadun kämpässä. Peiton raosta hän tuijotti katossa kävelevää hämähäkkiä.
Pirinen oli ollut viikon selvin päin: ei viinaa, ei huumeita, ei mitään. Ensimmäiset kolme päivää oli ollut kiirastulta ja sitten roihahti varsinainen helvetti. Äänet olivat pahimmat. Voimakkaat kaikuvat huudot kaukaa, jostain menneisyydestä, kuitenkin aivan läheltä, oman pääkopan sisältä. Huudot kutsuivat. Ne vaativat Piristä mukaansa, mutta Pirinen ei lähtenyt.
Pirinen oli päättänyt joko kestää tai kuolla. Viikon eloonjäämistaistelun jälkeen kolmenkymmenen vuoden päihdeputken sumentama järki oli jo kirkastunut, mutta ahdistus oli yhä musertava. Toivoa ylösnousemuksesta ei ollut. Pikaisesti saattoi juosta vessaan tai jääkaapille, hakemaan keltaista jaffaa tai kylmää jugurttia, sitten taas peiton alle piiloon ja tärisemään. Viimeisenä kamapäivänä Pirinen oli tajunnut ladata jääkaappinsa täyteen. Hän selviäisi hiljaisella liekillä pari kolme viikkoa. Sitten uskaltaisi kadulle ja kauppaan, ehkä.
Pirinen oli täyttänyt alkukeväästä 53. Syntymäpäiväjuhlat olivat venyneet useamman viikon mittaisiksi. Sisko oli yrittänyt soittaa ja kertoa äitimuorin huonosta kunnosta. Pirinen oli ollut reissuillaan, ties missä, ei muistanut itsekään. Sitten kun äitimuori makoili jo ruumishuoneella, saatiin mies kiinni. Isku oli ollut kova ja arkaan paikkaan. Niin kova, että oli pitänyt ensin vetää pää täyteen, sen jälkeen vielä subua suoneen. Ei kerennyt äitinsä hautajaisiinkaan.
Pirinen tajusi, että omista hautajaisista ei voi myöhästyä. Tämä elämä sai nyt olla tässä, joko tulee kuolema tai sitten ihan uusi elämä. Vanha oli nyt nähty, ja moneen kertaan. Jos kylmä kalkkuna ei lämpene, niin siinä vaiheessa helpottaa kun viikatemies soittaa ovikelloa. Ei tarvitse edes itse jaksaa ovelle, sillä äijällä on vimpaimet kaikkiin lukkoihin.
Mutta sitä ennen taisteltaisiin. Sen verran sisua virtasi Pirisen speedin polttamissa ränneissä. Taistelun reseptit olivat tiedossa: Pysyttele peiton alla sikiöasennossa. Käperry sisään. Suojaudu maailman pahalta. Anna ajan kulua. Laske sekunteja. Työnnä kynnet syvälle käsivarsien ihoon. Työnnä syvemmälle niin, että veri valuu. Hengitä. Käy vessassa. Työnnä sormet kurkkuun. Oksenna pahaa oloa ulos. Laske kraanasta kylmää vettä. Huuhdo päätä juoksevan veden alla. Kuivaa pää pyyhkeeseen. Mene jääkaapille. Ota jaffa-pullo. Kaada nestettä suuhun. Nielaise. Mene takaisin sänkyyn. Käperry. Ja sitten se kaikki sama. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Sekunnit kuluivat. Niistä muodostui minuutteja ja tunteja. Tunnit yhtyivät päiviksi ja öiksi. Aika mateli ja valon sävyt muuttuivat huoneen harmaan ikkunan lasipinnalla. Päivät olivat pahimpia. Auringon valon mukana ulkopuolinen maailma yritti tunkea ikkunan raoista sisään. Se ei jättänyt rauhaan. Yöllä oli enemmän tilaa hengittää, maata selällään ja katsella kun mustien autojen valokeilat puukottivat yötä ja heittivät renkaat kirkuen kalpeat heijastuksensa huoneen kattoon.
Takana oli kaksi viikkoa ilman päihteitä. Pirinen istuskeli sängyn laidalla. Oli päivä ja ääniä ei kuulunut enää. Pirinen nousi ylös ja meni suihkuun. Kädet vapisivat suihkun nuppeja käännellessä. Hiki, räkä ja kuona huuhtoutuivat lämpimän veden mukana viemäriin. Vartin suihkun jälkeen Pirinen istahti pöntölle, avasi oven ja antoi sumun haihtua kopperosta. Hän katsoi vesihöyrystä sameaa peiliä ja odotti kunnes usvasta paljastui miehen hahmo. Hahmossa oli jotain tuttua, jotain vierasta, uutta ymmärrystä. Partainen ja kärsinyt kristus-hahmo kuului Piriselle, mutta katseeseen oli tullut lisää. Silmät katsoivat terävästi syvistä kuopistaan ja niitä 35 vuotta peittänyt usva oli haihtunut. Samaa selkeää terää oli Pirisen katseesta löytynyt viimeksi, kun hän oli pojankollina seissyt rivissä muitten kirkasotsien kanssa valkolakki päässään viiden laudaturin ylioppilaana. Silloin oli tietoa, mutta ei ymmärrystä. Pirinen veti farkut jalkaan ja lähti ulos.
Pirinen ei ollut pysynyt ajan laskussa. Ulkona oli kevät ja ihmisiä liikenteessä. Monet kaljapulloilivat päissään. Oli taas se aika vuodesta, vappuaatto. Pirinen kääntyi Harjukadun kulmasta mäkeä ylös, kääntyi Vaasankadun kulmasta oikealle. Askel oli yllättävän kevyt. Pirinen käveli kadun aurinkoista puolta Kalliohovin ohitse. Takavuosina siellä istuskeltiin Arpiaisen kanssa ja paranneltiin maailmaa… tai ainakin korjailtiin oloa. Mitäköhän sille mahtoi kuulua? Vieläkö se oli hengissä? Ja tuon ikkunan takana oli se mesta, jossa Irina strippasi. Nyt siitä on ikkunat teipattu umpeen. Taisivat bisnekset loppua aika pian sen jälkeen kun Irina lähti. Tuolla on jo Heinähatun terassi. Tutun näköisiä hämyjä tankkaamassa. Ei huvita nähdä.
Pirinen kääntyi Kustaankadun kulmalta alas ja sieltä Hesarin kulmalta oikealle. Tenkka, sinne on monen keikan tilit talletettu. Virtasen Jake näyttää olevan ikkunapöydässä tuopillaan. Palasi vanhoihin kuvioihin heti kun lusimasta pääsi. Hesarin grilli ja lippakioski. Leipäjono keskiviikkona. Täytyy ehtiä. Tarkkana ettei sorru huikkaan, tarjoajia kyllä riittää. Onneksi Hurstin Hessu jatkaa isänsä jälkiä. Moni kaveri olisi tuupertunut hankeen ilman niitä. Bar 21 ja elinikäinen porttikielto. Tintin yögrilli, auki 20-05, tiskin alta löytyi joskus. Brahis, siitä on aikaa kun kolleina skrinnattiin. Ei jumalauta, tää kävely tekee hyvää. Pitäisikö kiertää Töölönlahti? Kyllä! Ryhmis. Hesarin Urheilutalo. Kuikka. FinnDain judosali. Josafatin bärtsit. Pussikalja. Linnanmäki. On tämä elämä ollut hulppeata vuoristorataa, viimeiset 35 vuotta pelkkää alamäkeä.
Pirisen sydän sykki ja keuhkot toimivat pitkäjänteisestä tuhoamisvimmasta huolimatta. Aivoista oli liian aikaista sanoa. Askel sopi toisen eteen, metrit jäivät taakse. Päästiin Töölönlahtea kiertävälle kävely- ja pyörätielle. Pirinen pysähtyi jäätelökioskin eteen ja kaiveli taskunpohjiaan. Sieltä löytyi muutama lantti. Pirinen osti mangomelonin ja istahti penkille tuijottamaan merta. Sehr Schön. Ei jumalauta, tämähän on jotain ihan muuta kuin ne rupiset räkälät, kellarit ja takapihojen porttikongit, missä mä olen piileskellyt ja piikittänyt. Mitä mä olen oikein kelannut kaikki nämä vuodet? Ja doorikset ravaa ympäri lahtea. Kyllähän noita periä kattelee ilokseen ja ihan ilmaiseksi.
Mangomelonin myötä verensokeri ja Pirinen läksivät uuteen nousuun. Pullasorsat olivat uinnillaan. Pirinen mursi vohvelinjämät, jakoi sorsille ja jatkoi matkaansa. Hesperian puistossa oli vapunviettäjää monenmoista, pussikaljalla, kuohuviinillä tai ilman. Yksi seurue oli levittäytynyt nurmikolle naamari-Pekan ja pahvi-Salen kera. Pressanvaalikarnevaalit olivat venähtäneet pitkiksi. Hyvä, että kaverukset mahtuivat vielä samaan kuvaan.
Finlandia-talon nurkilta Pirinen kääntyi kotia kohden. Mäki Töölönlahden itäpuolta ylös Linnunlauluun sai puuskuttamaan ja hien nousemaan pintaan. Pirinen pysähtyi Sinisen huvilan kahvilakioskin kohdalle. Iso tummanpuhuva pilvi oli väistynyt pään yltä ja purjehti kohti horisonttia. Aurinko paistoi koko taivaan terältä ja kirkkaasti. Pirinen viritti valosensorinsa vastaanottotaajuudelle. Hän kävi ostamassa tuopillisen variksenmarjamehua, istahti terassin tuolille nautiskelemaan keväästä ja Helsingin parhaasta maisemasta. Västäräkki käänteli päätään kioskirakennuksen katolla, sanoi tsi-tsit ja lennähti Pirisen naapuripöydälle keikuttelemaan pyrstöään. ”Maailmassa on vielä toivoa jäljellä”, ajatteli Pirinen.
Pirisen matka jatkui siltaa pitkin yli ratakiskojen ja sieltä kävelytietä pohjoiseen. Diakonissalaitoksen takapiha liekehti sinivihreänä merenä, kun tuhannet scillat kukkivat keväänvihreällä nurmella. Sitä pysähtyi raavas mies Pirinenkin ihailemaan. Tuumivan tauon jälkeen kulku jatkui Hesarille ja sitten menomatkan reittiä mukaillen takaisin Aleksis Kiven kadulle, kotiin.
Pirinen avasi kämppänsä oven ja otti pitkän askeleen postikasan yli eteiseen. Kasan päällimmäisenä oli uusi kortti. Pirinen otti kortin käteensä ja katseli kuvaa. Siinä oli Iisakin kirkko Pietarissa. Kääntöpuolella oli terveiset Arpiaiselta ja Irinalta. Arpiainen kertoi saaneensa töitä kirkonkunnostusprojektista. Oli opetellut kultaushommia. Kupoleissa riitti kullattavaa. Sillä tuntui menevän ihan hyvin.
